Vihdoin päästään asiaan, josta olen luvannut
kirjoittaa: Manuell Castellsin ja Pekka Himasen raporttiin. Kestävän kasvun malli
-raportissa oli kiinnostavia tapausesimerkkejä erilaisista
yhteiskunnallisista
järjestelmistä, mutta keskityn tässä Suomeen ja ydinkohtiin. (Ehkäpä
teen vielä osan 2, jossa peilailen raportin sisältöjä yhdysvaltalaiseen
meininkiin.)
Suomelle arvokas tulevaisuus
Castellsin ja Himasen raportti esittää Suomelle
vision arvokkaan elämän yhteiskunnasta. Se tarkoittaa siirtymistä
informaatioajan hyvinvoinnin yhteiskuntaan ja ekologiseen talouteen sekä näitä
tukevaan henkiseen johtamis- ja työkulttuuriin. Pureudun näihin edellä.
Sanottakoon tässä vaiheessa, että raportti on
merkittävä, sillä tutkijoiden tulokset ja ehdotukset ovat jo vaikuttaneet Suomen
poliittisiin päätöksiin. Rakenteellisia uudistuksia on aloitettu ja Suomen haasteisiin
– kuten terveys- ja johtamisongelmiin ja kestävyysvajeeseen – on tartuttu. (Ks.
87 - 88.)
Raportti antaa toivoa ja edistää keskustelua
hyvästä elämästä. Olkoon se innoittajana kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa ja
terveempää maailmaa.
Mahdollisuus merkitykselliseen elämään
Arvokkaan elämän yhteiskunnalla Himanen tarkoittaa
yhteiskuntaa, jossa kaikilla on mahdollisuus ”toteuttaa ainutlaatuista
arvokkuuttaan ihmisinä" (37). Himanen tarkoittaa arvokkuudella siis
ihmisarvoa vapauteen ja oikeudenmukaisuuteen. (Ks. 284 - 285.) Tässä on hyvä
huomata, että arvo ulottuu myös tuleviin sukupolviin. Minkä taaksesi jätät, sen
tulevat sukupolvet edestään löytävät.
Miksi Himanen ei pidä onnellisuutta elämän
päämääränä? Siksi että elämä voi olla arvokasta ja merkityksellistä, vaikkei
siihen liittyisi onnellisuutta tai onnistumista. Onni ei täysin riipu
itsestämme. Riittää, että elämä on merkityksellistä, sillä on merkitys.
Sellainen elämä on arvokasta. (Ks. 296.) Suomalaisille hoettu sanonta ”Jokainen
on oman onnensa seppä” on kovin ankara. Ottaisimmeko tilalle vaikkapa tämän lauseen Tove
Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta? ”Yksinään ei kukaan nauti edes
näkinkengästään.”
Tutkijoiden mukaan kolme hyvinvointia edistävää
klassista tekijää ovat (98): 1) autonomia eli vapaus toimia itse ja
voimaantuneisuus, 2) sosiaaliset suhteet eli tarkemmin niiden laatu ja yhteisöön
kuulumisen kokemus sekä 3) merkityksellinen tekeminen, mikä voi olla sekä työtä
että leikkiä. Näistä on helppo olla samaa mieltä.
Oikeudenmukaisuutta tuleville sukupolville
Raportissa todetaan, mitä oikeudenmukaisempi
maailma on, sitä suurempi ekologinen kestävyys vallitsee (262). Jokainen
tietää, mitä tällä hetkellä tapahtuu ihmisille ja luonnolle kestämättömän
materiaalituotannon ja -kulutuksen takia. Yritys olla aidosti oikeudenmukainen sekä
tunnistaa toisen ihmisarvo ja luonnon arvokkuus korjaisi tilannetta.
Mutta miksi pitäisi olla oikeudenmukainen? Miksei
toiselle saisi kuulua enemmän kuin toiselle? Himanen (284) perustelee asian juuri
ihmisarvolla, joka jokaisella on sama. Jokainen on oikeudenmukaisuuden arvoinen.
Ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan kuuluu muun muassa yhtäläisten
mahdollisuuksien periaate (91).
Toisaalta ei ihmiselle kuulu vain oikeuksia;
niiden mukana tulevat myös velvollisuudet. Mielestäni yksi raportin (288) hieno
oivallus kannattaisi toteuttaa: ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle tulisi
kirjoittaa ihmisvelvollisuuksien julistus.
Arvokkuus globaaliksi päämääräksi
Jo Aristoteles lähes pari tuhatta vuotta sitten esitti
korkeimmaksi eettiseksi arvoksi oikeudenmukaisuuden, koska se ei kosketa
pelkästään yksilöä vaan liittyy muihin ihmisiin. Himanen puolestaan käyttää eri
eettisten järjestelmien esimerkkejä siitä, miten juuri oikeudenmukaisuuteen
liittyvä arvokkuus sopii globaaliksi kehityksen päämääräksi.
Tässä ote kungfutselaisuudesta (289): ”Tse Kung kysyi: ’Onko olemassa yhtä sanaa,
jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?’ Kungfutse vastasi: ’Sana on SHU,
vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän
itsellesi’.” Eikös kuulostakin tutulta? Tuon ohjeen noudattaminen on
kuitenkin vaikeaa. Tiedänkö todella, mikä on itselle ja toiselle hyväksi? – Siinä
on yksi hyvä syy siihen, miksi yhteiskunnassa on tärkeää investoida
koulutukseen.
Himanen (287) kirjoittaa hienon aforismin: ”Etiikka on sydän, joka saa meidät elämään
arvomme todeksi.” Empatian tulisi ulottua myös tuleviin sukupolviin.
Millaisen maapallon me jätämme jälkeemme? – Pitää rakentaa ympäristöpolitiikka,
joka läpäisee koko hyvinvointivaltiojärjestelmän (134 - 135).
Henkistä kanttia olla luova ja yritteliäs
Hyvinvointi ja talous ovat yhteydessä toisiinsa. Koulutukseen
ja tutkimukseen satsaaminen terveydenhoito- ja muiden hyvinvointipalvelujen
lisäksi lisää ihmisten osaamista ja innovaatioita, jotka mahdollistavat
taloudellisen menestyksen ja siten hyvinvointipalvelujen ja tulonsiirtojen
rahoittamista tulonjakoa tasoittavalla tavalla (94). Tutkijat korostavat myös,
että Suomen ei pidä alistua finanssimarkkinoiden ajamiin julkisten menojen
leikkauksiin, sillä siitä seuraisi vain syvenevä kierre. Sen sijaan pitää
investoida ja kehittää, harjoittaa visionääristä politiikkaa. (353.)
Suomen haasteena on hyvinvoinnin tai talouden
kestävyysvajeen lisäksi erityisesti henkinen kestävyysvaje, joka liittyy eniten
johtajuuteen sekä työelämässä että politiikassa (340). Poliitikkojen tulee olla
rohkeita, pitkäjänteisiä asiansa edistäjiä eikä lähteä median mukana
tanssimaan. Myös muiden johtamistyötä tekevien tulee olla yrittäviä ja rohkeita
eikä pelätä epäonnistumisia. (343 - 345.)
Oikeastaan sekä onnistuminen että epäonnistuminen
ovat molemmat oppimisen muotoja. Ihminen voi tehdä virheen olematta itse virhe.
Luovuuden ydin on tekeminen ja muiden tukeminen heidän jutuissaan. Pelkääminen
ei siihen kuulu. Silti Suomessa sekä epäonnistumisen että menestymisen
sosiaalinen hinta on liian korkea. Kateutta ja vihaa. (105, 343 - 345.)
Suomessa on silti hyviä edellytyksiä kehittää luovuuden
kulttuuria. Nimittäin noin 60 prosenttia suomalaisista sanoo luottavansa
kanssaihmisiinsä, kun luku Euroopan unionissa keskimäärin ja Yhdysvalloissa on
noin 35 prosenttia (109). Luottamus on tärkeää uskaltamisen, avoimuuden ja sitä
kautta luovuuden kannalta.
Siis tuetkaamme ja lohduttakaamme toisiamme; sen neuvon ovat suomalaiset lapsetkin saaneet em. Tove Janssonin kirjasta: ”Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!”
Hämmästyttäviä lukuja
Raportin mukaan Suomen tulisi pystyä hyödyntämään
sitä IT-osaamista, jonka tuotteita se maailmalle vie. Internet-teknologiaa
tarvitaan erityisesti palvelujen toteuttamisessa. (86.) Terveydenhuollon
tietojärjestelmähankkeisiin on käytetty 20 vuoden aikana yli miljardi euroa,
josta puolet on mennyt hukkaan. Virossa vastaava homma hoidettiin vuodessa 11
miljoonalla. (329.) Eikö osaamista Suomessa ole osattu johtaa? Eikö ole ollut selvää visiota?
Suomi tarvitsee kipeästi ulkomaista työvoimaa
mutta on edelleen maailman suljetuimpia maita maahanmuuton suhteen.
Ulkomaalaisperäisen väestön osuus on Suomessa 4,2 prosenttia, kun se
Yhdysvalloissa on 13,5 prosenttia eli kolminkertainen, Isossa-Britanniassa 11,2
ja Ruotsissa 14,1 prosenttia. (106.) Mitä suomalaiset pelkäävät?
Tietokoneiden määrä sataa oppilasta kohden on
esimerkiksi Norjassa, Espanjassa ja Ruotsissa suurempi kuin Suomessa. Lisäksi opettaja-ammattikunnassa
on porukkaa, joka ei halua hyödyntää IT:n tarjoamia mahdollisuuksia
opetuksessa. (128.) Missä on elinikäinen oppiminen ja realismi?
Suomi on bruttokansantuotteen perusteella (henkeä
kohden) varsin vauras maa, sillä sen BKT on korkeampi kuin Yhdysvaltojen,
Saksan, Ranskan ja Britannian (74). Miten käy tehokkuuden ja työhyvinvoinnin suhteen?
Jokainen rakentaa maailmaa
Kosmos koettelee Suomea, onko se tosissaan
liikkeellä kohti proaktiivista hyvinvointiyhteiskuntaa. Aina kannattaa yrittää,
sanoi suomalainen, jolla oli sisua. Onhan suomalaisilla vielä sisua?
Mahatma Gandhia mukaillen: Pystynkö olemaan se
muutos, jonka haluan maailmassa, Suomessa nähdä? En tiedä, jollen yritä. Ja tiedän, kun
en lannistu.
Linkkejä
Huom. blogitekstin sivunumerot viittaavat Castellsin ja Himasen raporttiin.
P.S. Ai, luit tänne asti! Mitä tuumaat nyt? Mielelläni otan kommentteja vastaan. Kiitän!